Neuvonta

Yritys

Perheyritys

Kempeleen Siirtokuljetus ja Jätekuljetus on perheyritys. Koko perhe Räisäsen ammattitaito on valjastettu yrityksen käyttöön.

Yrittäjyys veressä

Koko hommahan lähti käyntiin aikoinaan perheenpään eli Vesa Räisäsen toimesta. Vesa jostain kumman syystä halusi lähteä yrittäjäksi, vaikka oli jo päässyt vakinaiseen työhön (=hullu). Vesan yrittäjän uraa epäiltiin perhepiirissä kovastikin ja epäilysten tukena oli uskonnon numero kansakoulun todistuksessa, se kun oli kahdeksikko. Yleensähän yrittäjiltä vaaditaan uskoa kympin edestä, jotta olisi tarpeeksi pätevä yrittäjäksi.”, avaa Matti Räisänen yrityksen alkutaivalta.

Jälkikasvu perheenpään jäljillä

Jälkikasvu, Johanna, Matti ja Mikko, ovat kaikki seuranneet isänsä jalanjälkiä, jokainen omalla tavallaan. ”Me lapset muistelemmekin isän todenneen jonakin aikaisena aamuna kotiin vaatteita vaihtamaan tullessaan, että ’Älkää lapset koskaan alkako kuljetusalalle yrittäjiksi!’. No, ainahan jokainen angstinen nuori haluaa sotia vanhempiaan vastaan ja täällähän me nyt kaikki ollaan.”,virnistää Matti.

Yhteinen halu ja tahto

Haluamme tarjota asiakkaillemme parasta ja kustannustehokasta jätehuoltoa asiakkaan kanssa yhteistyössä. Se että molemmat hyötyvät yhteistyöstä on kaikkein tärkein asia meille!

Yrityshistoria

Kempeleen Jätekuljetuksen historia ulottuu vuoteen 1980, jolloin yritys alkoi kuljettaa kempeleläisten kotitalousjätettä. Toiminta lähti liikkeelle yhden auton voimin. Alkuvaiheessa jätteenkeräys oli lähinnä kotitalousjätettä, jota kerättiin iltaisin ja viikonloppuisin. Pikku hiljaa, vuosien mittaan toiminta kasvoi: 1990-luvun alussa jätteitä kuljetettiin jo neljällä autolla.

Lukuja vuonna 2019

  • Henkilökuntaa 50 hlöä sekä suuri määrä aliurakoitsijoita
  • Kalustoa 30 kappaletta ajoneuvoja. Lisäksi löytyy kaivinkoneita, pyöräkoneita, vaihtolavaja, kärryjä, puristimia ym. kaikkea mitä vaan asiakas voi tarvita. Jos ei löydy niin hommataan – nappejakin tarvittaessa
  • Asiakkaita noin 12 000 kpl
  • Liikevaihtoa konserni n. 9 miljoonaa